Töissä siis odotin töistä pääsyä tuntikaupalla naama rutussa, ja kun vihdoin pääsin kotiin, päätin palkita itseni lautasellisella herkkuruokaa. Nooh, sen verran luulen omaavani arvostelukykyä, etten viitsinyt ottaa valokuvaa annoksestani, koska se olisi luultavasti aiheuttanut valtaväestössä hiukan... hmm, päinvastaisia reaktioita kuin täällä meillä päin. Tämä siksi, että lautaseni huokui kelmeyttä ja yhteensopimattomia ruoka-aineita, jotka olivat yleisen ruokataiteen sääntöjen sanelemana väärin ja huolimattomasti valmistettu, ja tästä johtuen näyttivät jopa hieman luotaantyöntäviltä. Kerrottakoon, että kyseessä oli päivällinen, joka koostui valkoisiksi (??) paistuneista nakeista, vetisestä salaattijuustosta ja mikrossa räjähtäneistä ruskeista pavuista. Vähän ketsuppia päälle ja nomm. Kyllä vain. Tervetuloa innostavaan arkeeni, tällaista se on joka päivä :D
(Ei minkäänlaista ymmärrystä edellistä kappaletta kohtaan, mutta joskus on vain sellainen pakottava tarve päästä runoilemaan ja puskemaan sanoja ulos tuonne päivänvaloon)
Oikeastaan mun piti tänään vuodattaa kaihertavaa ikävän tunnettani viime vuoden tyylikevääseeni, joka iski ihan yllättäen aamulla. Ikävä aikaan, jolloin tukka oli pinkki, tyylini perustui röyhelötoppeihin ja Ebaysta sateli päivästä toiseen söpöä (japanilaista) pikkusälää. Viime aikoinahan olen tykännyt lähinnä perus H&M-tyylistä ja pysytellyt valitettavasti lähinnä akselilla musta/valkoinen ja musta + valkoinen, ja kaikessa noihin väreihin läheisesti liitettävässä tyls.... eiku tyylikkyydessä? Noh, perusluonteeseeni kuuluu silti ikuisesti tuntea vetoa sälään, jonka osuvin yleisnimike lienee... no se söpöys. Ikinä en söpöä & pinkkiä täysin hylkää, vaikka välillä se jonnekin taka-alalle häilyisikin :D
Joten tänään vietin epätavallisen paljon Ebay-aikaa nostalgisissa tunnelmissa. Tästä ei muuten alunperin ollut tarkoitus tehdä postausta, mutta arvaamattomia ovat ailahtelevaisen mielen tiet. Arvatkaa vaan, haluanko nämä kaikki. Joooo :P
Boo everybody! I´m so tired right now so my text might become slightly messy... Well, I know there´s lot of Finnish text above, but actually I´m just explaining there some weird story of my dinner today. And there´s absolutely no sense in that story so I think I´ll save you from that haha :D
The actual thing I´m posting today is about cute Ebay stuff, no more, no less... You know, last year my style was all about pink stuff, girlyness and kawaii things from Ebay. Today I suddenly started missing those days and that style - I´ve always loved girly things and cute stuff, but you know, it´s so much easier to wear same kind of style as everybody else and so on.
So I started searching Ebay once again and found soooo many cute things I´d like to buy - have to share them with you...
Tämä mustekalacollege mun piti tilaa jo viime vuonna! Se ei vaan jätä mua rauhaan ♥ This octopus college is my all-time Ebay favorite, almost ordered it last year. Well, still haven´t, but maybe one day♥ |
Leipätohvelit!!! Fresh bread slippers!! |
Vanha taskupeilini on kokenut kovia ja siitä on nykyään jäljellä lähinnäkolmasosa kulmaa ;D Joten tätä ajattelin biddailla, ehdottomasti pakko saada. My old pocket mirror is all broken so tomorrow I´ll bid on this item.... A must have, definitely. |
Hmm... tuosta ylläolevasta tuli muuten mieleen, että jostain kaiken tuon kangasvuoren alta kaappieni kätköistähän pitäisi löytyä kokonaista kolme korvallista hupparia. No, sen valkoisen pupuhupparin kulutin puhki talvella, mutta loput voisin kaivaa jälleen päivänvaloon, aivan ihania. Kaikkea muutakin persoonallista saattaisi kaappisiivous tuottaa, ehkäpä huomenna olisi sen aika.
.....Ja seuraavassa postauksessa pääosassa mustat legginsit ja H&M t-paita? Haha.
Hmm, that last pic reminded me that somewhere deep in my closet there should be 3 bear/bunny ear hoodies! Ahh I had totally forgotten them, have to find them and start wearing them again!
ooh, leipätoffelit!!! :P ja ihania timangijuttuja ja hello kittyä ja ja ja ...NOM!
ReplyDeleteNiinpä, juuri nyt tuntuu vahvasti siltä etten selviydy tulevaisuudessa ilman Hello Kitty- decoja...... ja ääh miksi mä olen niin rahaton just nyt?? :O
DeleteYou have such great taste! Everything in this post is so cute!
ReplyDeleteYou make me want to go Ebay shopping, haha. :)
Thanks :)) Ahh I love everything cute, wanna buy them all!!
Delete