Ajattelin kirjoittaa aiheesta, josta en ole jostain syystä juurikaan maininnut blogissani, vaikka se on mm.ollut suuri vaikuttaja blogin ulkoasun luomisessa. Kyseessä on eräs tyyli, joka on jo vuosia inspiroinut ja ihastuttanut.
En ole koskaan seurannut pitkään mitään tiettyä tyyliä, kuten olen aiemminkin kertonut. Silloin tällöin tulee kausia, jolloin on kiva suuntautua johonkin tyyliin enemmän, ja näitä kausia tulee sitten yleensä vuodenajan vaihtumisen ja elämäntilanteen mukana. Teininä olin tylsä, en omistanut nettiä joten en voinut myöskään lueskellä kaikista tyyli-ihanuuksista maailmalta (pukeuduin oranssiin t-paitaan ja ruutuhousuihin^^). Harmittaa aika lailla, että menetin elämästä tuon ajan, jolloin omaa tyyliä haettiin erilaisten villien kokeilujen kautta, koska silloin hassulta ja yliampuvalta näyttäminen tuntuu pelkästään hienolta, on täysin hyväksyttävää - ja onnistuttuaan myös näyttää hyvältä. Tykkään katsella mielenkiintoisia, massasta poikkeavia oman tyylinsä edustajia ja haaveilen, etten olisi liian vanha itsekin kokeilemaan ^^
Tämä ihana tyyli (en tiedä onko se tyyli, elämäntapa vai mikä) on japanilainen gyaru, joka on todella suosittu myös länsimaissa. Olen seuraillut gyaru-blogeja jokusen vuoden nyt, se on jotenkin ajattoman kiehtova tyyli. En ole mikään asiantuntija, joten tietojani saa oikaista ja tiedostan myös, että monille tämä on enemmän kuin pelkkä tyyli.
Gyarussa on runsaasti alalajeja, ja niistä itseeni iskee himegyaru - prinsessamainen tyyli: vaatteissa on pitsiä ja rusetteja sekä kaikenlaisia söpöyksiä - hihh *_* Hiukset ovat usein ihanan isoja ja kiharrettuja, niissä käytetäänkin paljon lisäkkeitä ja hiuskoruja. Nukkemaiseen meikkiin kuuluvat ehdottomasti irtoripset ja suuret silmät. Silmämeikki näyttää hyvältä lähes kenellä tahansa, ja mikä parasta - vähän yliampuvanakin toimii ;D Gyarut ovat täydellisiä söpöläisiä, ja tottakai lähinnä nuorten aikuisten suosima juttu. Mulle tulee jotenkin aina niin positiivinen fiilis tästä tyylistä ^^
I have never really followed any certain style, but I love following different styles depending on my mood, time of a year and so on. I was a boring teenager so I didn`t really spend any time on thinking clothes. Now I feel I wasted that time of my life as I could`ve played with my style and looked stunning and wild trying what style suits me the best. I hate that now I`m too old to try anything special, that`s just a fact. Also I`m not an expert in this, I just love the style so if my knowledge is wrong I hope you understand.
One great style (is it a style or lifestyle or what?) is japanese gyaru. I`ve been following gyaru blogs for ages now and I just can`t get enough. There are lots of gyaru styles to follow, and what I love the most is hime gyaru - girls dress like princesses. They use lace, bows, big, curly hair, fake lashes and doll-like makeup. Love the makeup!
Fanitan myös vaatteiden ohella gyarujen kynsiä - pitkät (no, tuollaisesta yläpuolella olevan kuvan tyylisestä terävästä mallista en niinkään tykkää) ja tyvestä kärkeen koristellut. Onhan toki niitä hillitympiäkin gyaruja, varsinkin western gyarut, mutta pureudun nyt siihen itseensä. Kynsissä käytetään kaikenlaisia härpäkkeitä, koruja laidasta laitaan ja ääriedustajilla kynnet saattavat olla pakattu täyteen söpöjä ja kimaltelevia decoiluja. Omistan itse hirmuisesti kynsikoristeita, mutta en silti ole saanut aikaiseksi kokeilla, saisiko niillä aikaan jotain tämmöisiä ihanuuksia. Tässä viikonlopun aikana täytyykin kokeilla! :D
Nämä on kaikki mun unelmieni kynsiä, googletin `kawaii nails`ja tuloksena oli niin ylettömät määrät ihanuuksia, että oli todellakin vaikeuksia valita tänne pari kuvaa! Ääk mua ei saa päästää kattelemaan tuollaisia...
I`m also a big fan of gyaru nails. They`re long and roughly decorated with rhinestones, pearls, Hello Kittys, bows and lots and lots of different shapes and stuff you can just imagine. I MUST try making nails like that somewhere in the future!
These are all my dream nails, I found them with `kawaii nails`from Google ofc, and I got sooo many awesome pics I really had some trouble on picking just few of them here.
Ah vaaleanpunaiset vaatteet ja asusteet ovat suosikkini - rakastan söpöjä nallenaamoja, paksuja rusetteja, kukkamekkoja, tekoturkista, pehmoja (:D) ja kaikkea muuta oheiskamaa. Hienostuneemmin ja aikuisemmin asusteita voi himegyaru käyttää mm. kultaisten korujen muodossa. Vaatteissa romanttinen ruusu on tietystikin oma suosikkini kaikista kuoseista ja kuvioista ^__O Gyaru-vaatteita ja asusteita ja kaikkea tuota sälää myydään muuten lukemattomissa nettikaupoissa -Suomesta niitä merkkejä ei taida löytyä juuri mistään- ja suosituimmat niistä ovat ihan törkeän kalliita! Kuka perustaisi mulle (ja uskoisin että myös monelle muulle) halpis gyarushopin?
(Hahh olen muuten aina halunnut koristellun kännyn, tuollaisen timanttisen ja kukkaisen ja vaikka sinne sekaan jonkun Hello Kittyn pään - hankittavien asioiden listalla!)
Hime gyaru clothes and accessories are cute with details - I love most of all those kawaii things, but more adult like thing is to wear for example golden jewelry. Flowers like roses, ruffles, pink, diamonds and stuff like that are part of accessorizing. My favorite - roses!
I know the most popular gyaru labels are really expensive, too bad. Somebody could create a cheap gyaru store for all of us who don`t have all the money in the world....
(I want a diamond deco phone case so bad!)
Ja sitten se meikki - jokainen väsää sen omille kasvoilleen sopivaksi, mutta pääasiassa siis käytetään circlejä ja tekoripsiä ylös ja alas. Koska meikin tarkoitus on suurentaa silmiä nukkemaisiksi, japanilaiset laskevat omaa nousevaa silmän linjaansa meikin avulla alaspäin - siis alentaa ulkonurkan ripsirajaansa. Monet länsimaalaisetkin tekevät tätä, vaikka silmän lähtökohdat ovatkin aivan erilaiset. No, mun mielestä se toimii, mutta övereitäkin näkee, ja se on jo sitten aivan hirveätä katseltavaa. Katsoin joskus jakson Snog, Marry, Avoidia - ja siellähän oli sitten yksi englantilainen gyarutyttönen, joka veti pahasti yli. Silmämeikki oli vedetty niin alas, että tuloksena oli lähinnä friikki. Kai ne sille järkeä sai taottua päähän kuitenkin ;D
En nyt löytänyt tähän hätään kuvaa rumasta gyarumeikistä, tai no, en viitsisi millään loukata ketään yksityishenkilöitä :/
Ihana meikki siis tuo on taidolla toteutettuna. Olen joskus kokeillut tehdä, mutta se vaatii kyllä jonkun verran opettelemista, varsinkin mun silmäni ovat sen malliset ettei oikean näköinen meikki syntynytkään ihan helposti, enkä kyllä vieläkään ole sitä onnistunut aidonnäköisesti toteuttamaan. Myös se silmien raskas `varustaminen`tuntui kyllä vähän epämukavalta ja vaati totuttelua...
And the makeup - basically it`s about upper and lower fake lashes, circle lenses and making your eyes look big. Japanese gyarus have discovered that lowering your outer lashline with makeup will make your eyes larger. That works for westerns, too, but in a different way. Too much is too much. I saw this episode of Snog, Marry, Avoid and there was this gyaru girl who had gone a little bit too far with her makeup, I think it wasn`t pretty at all, she was cute but also ... scary.
I couldn`t find a pic of ugly gyaru make right now, or well, I didn`t want to offend anybody :/
But created in a right way, this makeup is lovely :) I`ve tried it once or twice, but my eyes are so difficult I found it quite hard to make it look like a real gyaru makeup :O
Aiheesta löytyisi asiaa vaikka kuinka, mutta ajattelin vielä pureutua himegyaru-hiuksiin, koska hiukset ovat aivan liian tärkeä juttu sivuutettavaksi :D Tukka siis saa olla iso ja muhkea - moni käyttää esim. klipsilisäkkeitä niin paljon kuin päähän mahtuu. Peruukit ovat myös suosittuja. Toki tukka voi olla myös suora, mutta yleensä hiuksiin leikataan paksu otsatukka eteen tai sivulle. Väreissä löytyy - suosittuja ovat mm.vaalea karamellin sävy ja oranssihtavat sävyt ylipäätään, tummanvaalea, erilaiset ruskeat, tuhka, hiusten kaksivärisyys, vaaleanpunaiset sun muut pehmeät värit. Usein olen ihmetellyt, miten he saavat tukkansa näyttämään niin kovin muhkealta - myös suomalaiset littanatukat on jollain taikatempulla saatu ihanan tuuhean ja ilmavan näköiseksi. Itse en ole siinä onnistunut edes lisäkkeiden kanssa, ja tupeeraustakin olen harrastanut vuosikausia. Jakaisiko joku tämän salaisuuden meidän ohuttukkien kanssa?
And finally the hair. So it is usually big, fluffy and curly, but some people like it straight too - usually with thick bangs anyway. Wigs are also popular. Caramel or any other light color, browns, pinks, ashy colors and hair with two colors are usual. I have often wondered, how do they make their hair look so big and fluffy - I`ve been teasing my hair for years and even with extensions I can`t make my hair look that voluminous. Maybe somebody would like to share their secrets with dummies like me?
Muaah - tämä tyyli oli kyllä varmasti tuttu monille jo entuudestaan, koska tähän törmää nykyään vähän joka paikassa, mutta halusin omistaa yhden postauksen sille kuitenkin. Muhun vetoaa jostain syystä aina tämmöiset hiukan lapsekkaat tyylit ja kuvat ylipäätään, koen `normaalin`muodin ja massalookit vain niin kovin tylsistyttäviksi. Mutta tosiaan en nyt enää vanhoilla päivilläni kehtaisi täydellä himegyaru-varustuksella kadulle lähteä talsimaan, se voisi täällä Suomen harmaudessa herättää jokseenkin huomiota :O Kaikki kunnia niille jotka uskaltavat :D Ja edelleen - olen niin harmissani etten löytänyt tätä tyyliä silloin varhaisempina vuosinani, olisi ollut kuitenkin jännä päästä kokeilemaan.. Tiedän kyllä onee-gyarut, jotka myös hieman vanhempina toteuttavat aikuisempaa gyaru-tyyliä.
Noh, itse pidättäydyn siis edelleen yksittäisissä asusteissa ja vaatekappaleissa ja nautin pieniä paloja kerrallaan ^^
Mielipiteitä gyaru-tyylistä ylipäätään?
This style must have been familiar to many of you already as it´s very popular, but I just felt like posting about it anyway. For some reason I can`t help loving everything cute, girly and a bit childish, and I feel `normal`fashion is just quite boring to me. But yeah, I know I`m too old to this style and I should `grow up`a bit haha :D Also in Finland it would be quite awkward walking among people wearing full himegyaru clothing, this is such a lame country. Byt yes, I wish I would have discovered this style a lot earlier in my life! (even I know there are onee-gyarus - girls over 20`s, who wear gyaru in more mature way)
Do you have an opinion about gyaru-style?
ihana postaus!! :3
ReplyDeleteitekki kyllä tavallaan tykkään tästä tyylistä, mutta en omaa sitä itselleni sopivaksi.. Kuitenkin, kaikki söpöt tavarat ym olis tervetulleita tännekkin!! ;D
ja noi kynnet..oolalaa! nättejä mutta tositosi epäkäytännöllisiä arjessa :D
Mullaki vilisee silmissä nyt nuo kaikki ihanuudet.... voih mitä kaikkea rahalla saisikaan <3
Deletehihih joo noi kynnet jakaa mielipiteitä, toisten mielestä ne on aivan hirveet - mun mielestä ihan sairaan upeet, mutta joo, mitäpä noilla voisi tehdä? ei ainakaan tiskata :O ajattelin kokeilla jotain hilliympää versiota heti kun saan tilattua rakennekynnet, ei ne näissä tyngissä edes hyviltä näyttäisi... ;D
Great pictures!Loving their big hair.
ReplyDeleteYeah, I also envy the curls... ;)
DeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDelete