Minä kamala paha ihminen pyörsin puheeni ja ostin taas blondivärin kotiin. En jaksanut millään odottaa sitä että pääsen kampaajan käsittelyyn uudelleen, koska tukka alkoi olla nyt jo semmoisessa kuosissa että yök.. Juurikasvu - haalistunut keltaistunut pinkki - keltaoranssit latvat jne... Koska viimeiset kolme päivää jouduin käyttämään pipoa lähtiessäni ovesta pihalle, tajusin, että ei näin. Se on nyt tehtävä.
No, vakaasti aioin ostaa jonkun överihalvan vaalennuksen jostain Tarjoustalosta, mutta vaikka matkasin läpi puolet Turun halpahalleista, ei niitä halpisvärejä ollutkaan enää missään. Siinä vaiheessa alkoi pipo kuumottaa päässä sen verran, että nakkasin tän värin koriin ja Cyberin kautta kotiin---
|
Mukaan lähti siis Schwarzkopf Blonden Platinum Lightener silver blonde...... Oon joka tapauksessa ollut utelias tän suhteen jo pitkään, näitä kun ei myyty vielä silloin kun viimeks olin blondina. |
Ja kuten huomasitte, Cyberista kulkeutui mukaani vanha uskollinen Pinkissimo
♥
. Tiemme kohtasivat jälleen, koska suoraan sanottuna vähän petyin Candy Flossiin... Aineessa oli melko vähän pigmenttiä, tuntui että se oli enemmänkin heikosti sävytettyä hoitsikkaa joten se ei tarttunut kunnolla tukkaani. Ekalla kerralla sekoittelin niin paljon muuta joukkoon, että tulos oli ok... Mutta nyt toisella kerralla kun yritin värjätä sillä haalistuneen keltapinkin päälle ( silloinkin seassa tosin oli vähän lilaa), väri tarttui vain ihan hiusten tyveen eli vaaleimpaan osaan. Silloin kiehutti, koska pidin väriä päässä parisen tuntia jotta varmaan jotain jää, mutta tosiaan tyvi oli aivan ihanan vaaleanpunainen ja loppuosa hiuksista keltaoranssit edelleen. Ihan hirveä laikukas kammotus, ja siksi siis pipo päässä kaikkialla.
Molemmat Candy Floss- purkkini pääsi sitten melkein loppumaan näiden KAHDEN värjäyksen jälkeen, eli ei siis yhtään samanlailla riittoisaa kuin aiemmat suoravärit. Suosittelen Candy Flossia VAIN aivan platinanvaaleille hiuksille, keltaisen päälle ei missään nimessä...
Siispä hankin Pinkissimon, jonka toimintamallit tunnenkin jo entuudestaan, ja jota kuluu vaaleanpunaiseen seokseen vain tippa värjäyskertaa kohden. Huh. Jospa tää rahanmeno olis sitten tässä vähäksi aikaa. MURRR.
No mutta siis Platinumia päähän ja tulos oli tämmöinen -------------------------->
Vaikutusaikana olin vähän huolestunut, koska tukka näytti yhtä keltaiselta kuin ennenkin... Mutta pesun jälkeen oli ihan ok. Sinisen hiusnaamion ja föönauksen jälkeen oikein jees :)
Jos olisin raaskinut ostaa pari purkkia, olisin saanut enemmänkin keltaista pois, mutta ihan kiva ylläri tää tukka oli näinkin. Vähän vielä keltainen edestä ja takaa, mutta parempaan päin. Huomenna vielä hopeashampoin tukan kunnolla ja sitten jää nähtäväksi saako se olla taas pari päivää blöndinä vai uskallanko vetää vaaleanpunaisen päälle.......
Mulla on nyt muuten iha uskomaton himo punaiseen huulipunaan... Lääh, semmoiseen oranssiin vivahtavaan kirkkaanpunaiseen
♥
♥ En oikeastaan koskaan pidä punaista huulipunaa mutta huomenissa aion laittaa miesystävän luokse kunnon dramaattisen naisellisen lookin... ;)
Ostin Seppälästä kokeiltavaksi jotain uutuushuulipunaa, sitä oli kahdessa punaisen sävyssä ja valitsin oranssisemman tietysti... Aluksi ajattelin et ihan liian kirkasta mulle, mutta nyt oon alkanut tykästyä siihen enemmän ja enemmän :D Varmana laitan huomenna huulille kokeiluun, varsinkin nyt kun innostuin lakkaamaan kaikki kynnetkin punaisiksi ja huomasin että nehän on ihan samaa sävyä huulipunan kanssa.
Yess juurikin näin
|
******Oho aika bad kuvankäsittely mutta njääh ei tää oo niin vakavaa****** |
Jotain upeeta pitäis myös keksiä päällepantavaksi... Oon ostanu hullun lailla kirppiksiltä uutta vaatetta, mut taitaa olla niin että se yksi täydellisen seksikäs paita puuttuu vielä... :P
(Ainiin ja aion myös edelleen käyttää pidennyksiä, en sentään aio tuollaista reuhkaa tästä lähtien ulkoiluttaa... En vaan jaksanut kuvanottohetkellä alkaa kiinnittelee jneee )